Minna
Minä olen Minna. Pyörinyt näissä kuvioissa vuodesta 2006. Alkuun osallistumiset kisoihin jäivät vähän vähiin, kaudella 2008 vasta aivan täysipainoisesti mukana, kaikki GP:t tuli kierrettyä. Kehnolla menestyksellä toki (tosin oma piste-ennätys kuitenkin), vain muutama onnistuminen mukana, mutta tällä kaudella aivan uudella innolla - ja tavoitteilla - mukana. Neljäs kausi siis menossa ja tarkoituksena tänä vuonna tehdä oma piste-ennätys ja nousta viiden sakkiin, mieluiten kolmen parhaan joukkoon. Voittoja olisi tarkoitus saavuttaa useampi.
Oma Formula 1 -innostukseni alkoi 1998. Siitä lähtien olen seurannut sarjaa tiiviisti. Suosikkikuljettajieni joukkoon on kuulunut aina suomalaiset. Häkkisen mestaruudet mielessä ikuisesti, ja Kimin mestaruusvuosi 2007. Kannatusta on aina löytynyt sellaisille kuljettajille kuin Glock, Button, Barrichello, Alonso ja BAR:lla ja Jordanilla esiintynyt Ricardo Zonta.
Mutta minä itse. Noh, olen melkein 25, ja työelämässä vahvasti kiinni. Tarkempi ammatti lähihoitaja ja vanhustyössä olen. Toki opiskeluakin vielä ehkä joskus edessä, saa nähdä, mihin kaikkeen innostus ja mielenkiinto riittää. Urheilussa Formulan lisäksi kiinnostaa moottoriurheilu yleensä, jääkiekko, jalkapallo, tennis ja sulkapallo. Formulat ja jääkiekko ykkösinä. Itse tulee harrastettua sulkapalloa tiiviisti. Ja suurimpana haaveena kirjailijan ammatti saaden edes yksi kirja julkaistuksi.
Kaikille kilpailijoille terkkuja; eiköhän jatketa samaan rataan, loistavia kisoja takana, ja vähintään yhtä loistavia edessä!
TILASTOT
× Mestaruudet: 0
× Osakilpailut: 46
× Osakilpailuvoitot: 5
× Pisteet: 439,5
× Pistekärjessä olleet kilpailut: 2
× Oikeita arvauksia yhteensä: 192
× "Paalupaikka"-arvaukset: 13
× "Voitto"-arvaukset: 16
× "Nopein kierros"-arvaukset: 12
× "Maaliintulijat"-arvaukset: 3
× Ensimmäinen kilpailu:
Yhdysvaltojen GP, 2006
× Ensimmäinen voitto:
Yhdysvaltojen GP, 2006
× Viimeisin voitto:
Malesian GP, 2009
× Viikonlopun piste-ennätys: 24 pts |
Espanjan GP, 2008
× Yhden kauden piste-ennätys: 162,5 pts (v. 2009)
× Kauden 2006 sijoitus: 5. (62 pts)
× Kauden 2007 sijoitus: 7. (79 pts)
× Kauden 2008 sijoitus: 15. (138 pts)
× Kauden 2009 sijoitus: 6. (162,5 pts)